Vettä virtaa edessäni silmänkantamattomiin. Olen juuri kurvannut pyöräni metsäiseen rantaan paikassa, jossa Kokemäenjoen aloittaa matkansa sen alkulähteestä, Liekovedestä. Järvestä jokiuoman rajaa Tyrvään voimalaitoksen pato. Täältä alkaa joen matka merelle.
Oma pyörämatkani Jokireitillä on sen sijaan alkanut jo joitain kilometrejä aiemmin. Ensin juna toi minut Helsingistä Vammalaan, Sastamalan keskustaajamaan, josta aloitin pyöräilyn Jokireittiä pitkin. Aivan yhtä hyvin olisin kuitenkin voinut jatkaa junamatkaa myös Poriin saakka ja aloittaa pyörämatkan Jokireitin toisesta päästä joen ylävirtaa ja alkulähdettä kohti edeten.
Vammalassa ehdin matkani aluksi jo tutustua Pukstaaviin, suomalaisen kirjan historiaa kiehtovasti esittelevään museoon, nähdä lapsuuden idolini Herra Hakkaraisen talon ja pyöräillä pitkin Liekoveden kaunista rantapolkua.
Nyt järvi on kuitenkin vaihtunut joeksi ja näen konkreettisesti, minne se on viitoittamassa tietäni. Mietin kuinka hienoa onkaan päästä tutustumaan itselleni ennestään tuntemattomaan osaan Suomea. Jokireitti kulkee Sastamalan, Huittisten, Kokemäen, Harjavallan, Nakkilan, Ulvilan ja Porin alueilla, ja näistä paikoista olen aiemmin käynyt ainoastaan Porissa, ja sielläkin vain pikaisesti.Innostus ja inspiraatio syttyvät sisälläni: uudet maisemat, kokemukset ja seikkailut odottaisivat joen jokaisen mutkan takana.
Saatuani ensimmäiset maistiaiset joesta lähden seuraamaan reittiä kohti Keikyän kylää. Siellä minut vastaanottavat ensin Peevon tilalla iltapäiväsiestaa viettävät vuohet, sitten Keikyän riippusilta, Suomen pisin puurakenteinen riippusilta. Hieno, valkoinen, ainoastaan kevyenliikenteen käyttöön suunniteltu silta tarjoaa minulle ensimmäisen tilaisuuden ylitää Kokemäenjoki ja ihailla sen virtaa ylhäältä käsin. Viimeiseksi se ei jäisi, sillä karttaa tutkineena tiedän, että matkan varrella riittäisi vielä useita ylityskohtia ja monia erityislaatuisia siltoja.
Keikyän jälkeen Pirkanmaa ja Sastamala jäävät taakseni ja saavun Satakunnan ja Huittisten puolelle. Hyvin nopeasti peltotasankoja halkovia teitä polkiessani huomaan, että nyt ollaan maatalouden sydänmailla. Huittinen on itse asiassa Suomen sikaisin paikkakunta – täällä asuu possuja enemmän kuin missään muualla. Kuvaavaa on, että paikkakunnalta löytyy muun muassa hauskasti nimetty gastropub Sikapitäjän Makkara & Kalja sekä Kivikylän Kotipalvaamon makkaranmuotoinen Hullulenkki -tehtaanmyymälä. Muutakin lähiruokaa on tarjolla, ja itse päädyn pitämään evästauon Mattilan Marjatilan maukkaista marjoista nautiskellen.
Tasaiselle peltomaisemalle kontrastin muodostaa Ripovuori, jonka huipulle päätän poiketa, löytyyhän sieltä myös komea Leijonankita-laavu hienoilla näköaloilla. Nimen ei kannata antaa pelottaa, sillä “vuori” tuntuu hieman mahtipontiselta nimitykseltä mäelle, jonka laelle pääsee polkemaan lopulta melko vähäisin ponnistuksin. Maisemat palkitsevat joka tapauksessa, sillä huipulta aukeavat hienot maisemat joelle ja laajoille lakeuksille.
Illan tullen saavun ensimmäisen illan majapaikkaani Koski Guest Houseen Huittisten keskustassa. Majataloa emännöivä Margareta ottaa minut ystävällisesti vastaan ja pääsen rentoutumaan huoneeseeni, tai oikeammin tilavaan ja viihtyisään asuntoon. Asunnon tupakeittiössä onnistuisi tarpeen tullen kunnon kokkailu, ja makuuhuoneen ikkunasta aukeaa puolestaan kaunis näkymä Loimijoelle, Kokemäen sivujoelle. Mikäli mielii veteen pulahtamaan, niin rannalta löytyy uimapaikka. Majapaikan sijainti sopii näin ollen mainiosti jokiteemaisen matkan henkeen.
Huittinen – Kokemäki: Majavien mailta maalaisidylliin
Vastoin kaikkia sääennusteita toinen reissupäiväni valkenee sateisena ja harmaana. En pidä kiirettä matkanteon aloittamisen kanssa, vaan aloitan päivän hitaasti Huittisissa Wanhan WPK:n lounaalla. Jokirannassa komeileva hieno ja historiallinen rakennus ei petä ruokatarjoiluillaan: tarjolla on maittava buffet, josta ruokaa voi ostaa myös mukaan. Erityismaininta aivan mielettömän maukkaalle, uunituoreelle leivälle!
Lounaan jälkeen jatkan päivääni polkemalla joen varrella sijaitsevaan Lauhankylään ja vaihtamalla polkupyörän pariksi tunniksi kajakkiin Lauhan kanoottivuokraamolla. Menopelin muutoksen myötä tuntuu kuin olisin siirtynyt kokonaan toiseen maailmaan, niin rauhallista melontaretkelläni on. Nyt vain tuulen puhallus, veden kevyt liplatus ja melan kevyt loiskahdus veden pintaan rikkovat hiljaisuuden, kun ohjaan kajakkia verkkaiseen tahtiin pitkin Kokemäenjokea. Vesitse jokeen tutustumisessa on aivan oma lumonsa.
Lauhan kanoottivuokraamon vastarannalta löytyy Puurijärvi-Isosuon kansallispuisto, ja viidakkomaisen vehreä ranta tunnetaan majavien territoriona. Kanoottivuokraamolta järjestetään tänne iltaisin majavamelontoja, joilla on mahdollisuus bongata näitä jokivarren maisema-arkkitehtejä ja rakennusinsinöörejä. Itsekin yritän tähytä jälkiä niiden läsnäolosta, vaikka tiedän niiden liikkuvan päiväsaikaan vain harvakseltaan. Huomaan vesirajan läheltä joitain talttahampaiden käsittelyyn joutuneita puita, mutta itse tekijät pysyvät piilossa. Harmaahaikaroita sen sijaan liitää virran yli toistamiseen.
Puurijärvi-Isosuon kansallispuistoon tutustuminen jatkuu myös melontaretkeni jälkeen, sillä pyöräiltyäni Kokemäen puolelle käyn kävelemässä kätevästi pyöräilyreitin varrelta löytyvällä Ronkansuon luontopolulla. Lyhyen metsäpätkän jälkeen olen pitkospuilla tähyämässä avaraa suomaisemaa, jossa rahkasammal, heinä, allikot ja satunnaiset kitukasvuiset männyt luovat oman väripalettinsa. Nyt vallitsee hiljaisuus, mutta syksymmällä täällä on odotettavissa huomattavasti enemmän kuhinaa, kun satojen kurkien parvet lepäilevät suon suojissa.
Matkalla Kokemäen keskustaan teen pienen mutkaan ihailemaan jokimaisemia Praasun uimarannalla. Pilvisen sään vuoksi rannalla on hiljaista, mutta se tekee silti vaikutuksen: jokimaisemat ovat kauniit ja paikalta löytyy myös soma laavu ja tulipaikka.
Kokemäen keskustan saavuttaessani aurinko viimein välkehtii pilviverhon koloista. Pikkukaupungin maisemissa tuntuu historian lehtien havinaa: löytyy sieviä puutaloja ja vanha, komea kivikirkko. Lopulta ylitän joen Kokemäen museosiltaa, Suomen vanhinta teräsbetonisiltaa pitkin.
Ilta-auringon kultaamassa maalaismaisemassa pyöräilen soratietä pitkin kohti seuraavaa majapaikkaani, Ali-Ketolan tilaa, joka on monenlaisia majoitusvaihtoehtoja tarjoava maatila. Itse yövyn vanhan ja tunnelmallisen kivinavetan yläkertaan tehdyssä huoneessa, jonka ikkunasta avautuu maisema lehmien laitumelle. Mikä loisikaan maalaistunnelmaa paremmin, kuin etäältä kuuluva lehmänkellojen kalkatus? Toisella puolella rakennusta virtaa puolestaan joki, jonka äärelle ehdin vielä laskevan auringon sävyjä ihastelemaan. Aika ihanaa!
Kokemäki – Harjavalta – Nakkila: veistoksia ja yleviä ympäristöjä
Nautittuani maittavan ja runsaan aamiaisen Ali-Ketolan tilalla on aika aloittaa kolmas matkapäivä. Ilokseni aurinko on viimein häätänyt harmauden tiehensä, ja pääsen nauttimaan mitä kauneimmasta kesäpäivästä. Maalaisteillä tuntuu kuin polkisin henkiin heränneessä postikortissa: on elokuisen auringon kultaamaa kaurapeltoa, kauniita vanhoja puutaloja, kivinavetoita ja satonsa painosta notkuvia omenapuita.
Heti alkajaisiksi päätän poiketa viralliselta reittilinjauksella ja polkea tovin joen pohjoispuolta eteläpuolen sijaan. Tällä puolella jokea on nimittäin mahdollisuus tavata paikallisia äijiä. Ai, siis mitä? Peltojen reunoilla ja pihakujien päissä komeilee paikallisten maatilojen isäntiä esittäviä rautaisia näköispatsaita, jotka myös “Äijäpatsaina” tunnetaan. Nämä persoonalliset taideteokset on selkeästi tehty pilke silmäkulmassa, kieli poskella ja kaikella rakkaudella!
Äijäpatsaiden jälkeen veistosteema jatkuu, sillä seuraavaksi suuntaan kuvanveistäjä Emil Cedercreutzin museolle Harjavallassa. Matkan varrella auringonpaiste kirkastaa myös joen värit uuteen loistoon ja sen sinisenä kimaltelevaa virtaa on hypnoottista seurata.
Kenties samankaltaisena aurinkoisena päivänä myös Emil Cedercreutz pysähtyi 1913 Harjavallassa matkustaessaan Kokemäenjoen varteen lumoutuen näkemästään niin, että päätti samantien ostaa rantatontin ja perustaa paikalle taiteilijakotinsa Harjulan. Nykyään paikalta löytyy taiteilijakodin ohella museo, johon päätin itsekin käydä tutustumassa. Cedercreutzin omien teoksien ohella museosta löytyy hänen keräämänsä laaja kansantieteellinen kokoelma esineistöä, joka luo hienon läpileikkauksen entisaikojen elämään maaseudulla.
Saavun museolle oivalliseen aikaan, sillä ehdin juuri sopivasti taiteilijakotia esittelevälle opastetulle yleisökierrokselle. Sen myötä paikka ja Cedercreutzin kiehtova persoona ja elämäntyö avautuivat entistäkin paremmin. Opin muun muassa, että alkujaan paikalla sijaitsi koski, mutta myöhemmin Harjavallan voimalaitoksen perustamisen myötä rakennettu pato nosti vedenpintaa niin, että koskimaisemat katosivat iäksi. Cedercreutz suivaantui koskensa menettämisestä niin, että ryhtyi asiasta 1930-luvulla oikeustaistoon. Hänestä tulikin ensimmäinen suomalainen, joka on saanut korvauksia maiseman menettämisestä.
Museovierailun jälkeen suuntaan kohti edellä mainittua Harjavallan voimalaitosta. Padolta pudotusta alas joelle on peräti 26 metriä, joten näkymä sillalta on vaikuttava. Vierailuhetkelläni padon luukut ovat tosin tiukasti kiinni, joten pauhaavan veden sijaan näkyvissä on myös joen kivistä pohjaa.
Lisää luontoelämyksiä on kuitenkin tiedossa, sillä aivan padon vierestä alkaa Paratiisinmäen luontopolku. Polkupyörällä ei reitille tosin ole asiaa, sillä reitti alkaa pitkillä ja jyrkillä portailla. Kauniiseen jokirantaan vehreän lehdon läpi kävellessäni ymmärrän, miten paikka on saanut nimensä – kyllä täällä jotain paratiisimaista on!
Seuraavaksi joki johdattelee minut Nakkilan keskustaan, missä minut toivottavat tervetulleeksi Arantilankoski, hieno valkoinen funkkiskirkko ja auringonkukkaketo täydessä kukoistuksessaan.
Suuntaan uuteen majapaikkaani, Hotelli Verstaaseen, jossa minua odottaa viihtyisä yhden hengen huone. Tunnelmallisessa tiilirakennuksessa toimiva putiikkihotelli sijaitsee Villilän kartanon mailla. Kartanomiljöö upeine puistoalueineen antaa elämykselle aivan oman tunnelmansa. Varsinaiseen kartanorakennukseenkin pääsen seuraavana aamuna, sillä hotellin maittava aamiaisbuffet tarjoillaan kartanon hienostuneissa tiloissa.
Nakkila – Ulvila – Pori: Joki johdattaa merelle
Riittoisan ja ylellisessä ympäristössä nautitun kartanoaamiaisen jälkeen olen valmiina aloittamaan neljännen ja viimeisen päiväni Jokireitillä. Se alkaakin upeasti, sillä löydän hurmaavan Ruskilankosken luontopolun aivan Nakkilan ja Ulvilan rajamailta. Komeiden kuusien reunustamalla metsäpolulla pyöräily on helppoa ja pian tavoitan korkean, puiden juuristojen koristaman rantatörmän, jolta paljastuu hieno näkymä alas joelle. Hieman myöhemmin löydän tieni laavulle aivan joen äärellä. Teknisesti ottaen se taitaa sijaita saaressa, mutta ainakin nyt elokuussa vedenpinta on niin matalalla, että sinne pääsee helposti rantakivikkoa pitkin kävellen – kevättulvien aikaa tilanne saattaa olla täysin erilainen!
Viihdyn Ruskilankosken rannoilla niin hyvin, että aika miltei pysähtyy. Lopulta havahdun kuitenkin todellisuuteen; matkaa on jatkettava kohti määränpäätä. Iltapäivän auringossa ehdin kuitenkin ihastella niin Ulvilan keskiaikaista kivikirkkoa kuin vanhaa rautatiesiltaa Porin laitamilla. Vaikka lähestytään isompaa kaupunkia, reitti kulkee pääosin hiljaisemmilla joenvarsiteillä. Kokemäenjoki on kuin alueen valtimo ja sitä seuraamalla päädyn lopulta sen sydämeen, Porin keskustaan.
Matkani ei kuitenkaan pääty tänne, vaikka kotimatkan koittaessa Porista vielä junaan nousenkin. Jatkan vielä samaan suuntaan kuin Kokemäenjoellakin – merelle.
Pyörätiet ja ulkoilureitit johdattavat minut läpi metsien ja lähiöiden kohti Yyterinniemeä. Viimeisiä kilometrejä polkiessani vaeltavat kaikkeen matkan varrella koettuun: hetkiin hiljaisissa metsissä ja solisevien sivupurojen ääressä, ja paikkoihin, joihin historia ja kulttuuri ovat jättäneet lähtemättömän jälkensä. Joki on kuin yksi pitkä tarina, jonka olen saanut lukea sitä seuratessani.
Kun lopulta katson autiota rantaa Yyterin dyyneillä ja ihailen pauhaavaa aallokkoa Kallon majakalla navakan tuulen sotkiessa hiuksiani, tiedän tulleeni perille – sinne minne jokikin. Tänne on hyvä lopettaa.
